Monen vuoden jälkeen oon tilanteessa, että haluaisin lähteä parisuhteesta, jossa ei oo hyvä olla. Tilanne on vaan hankala ihan tunteitten ja talouden kannalta, ihan vaan senkin takia että haluaisin tehdä miehelle tilanteen mahdollisimman helpoksi.
Ongelmana on oma päättämättömyys; mietin voinko antaa suhteelle vielä mahdollisuutta vai en. Mies on pitkään ollut verbaalisesti kaltoinkohteleva ja on uhannut fyysisellä väkivallalla aiemmin. Kerran on lyönyt kättä niin että jäi mustelma ja pari kertaa heittänyt jollain esineellä päin. Yleensä käyttäytyy kivasti mutta kuitenkin usein tulee näitä hetkiä kun on sitten kaltoinkohteleva. Pitäisi saada omat aivot uskomaan ettei tää oo okei ja ettei mua voi kohdella näin.
Mietin tässä onko mitään vinkkeleitä miten selvitä (toivottavasti) erosta ja muutosta? Mietin tässä että asunto pitäisi irtisanoa ja silti olla tässä se ekstra kuukausi kun ei ole varaa maksaa kahta vuokraa yhtäaikaa. En oo työssäkäyvä sairauden vuoksi joten ei ole ihan kamalasti rahaa.
Sosiaalityöntekijä kertoi vähän tukivaihtoehdoista minulle; harkinnanvaraista saattaisi saada sänkyä ja sohvaa varten, ja toimeentulotukea ehkä saisi muuttoapua varten jotain 180e. Mietin myös sitä että joutuisin Kelalta pyytää vuokravakuutta tilanteeseen: hyväksyykö vuokranantajat tämän helposti? Luottotiedot on kunnossa mutta ei terveydellisestä tilanteesta johtuen ole säästöjä.
Yritän vastailla neuvoihin kun pystyn kun mies on poissa kotoa. Kelaan ajattelin mennä juttusille myös kysymään näistä jutuista, jos siellä osaisivat neuvoa tukiasioissa joita ehkä tartten.
You must log in or register to comment.
Toivottavasti pääset eroon siitä tyypistä, kenenkään ei pitäisi joutua sietämään tuommoista käytöstä.
Joo kiitos, toivon kanssa että tämä tästä lähtisi johonkin suuntaan. Kelassa voisi ensi viikolla käydä sitten joku aamu kun löydän sopivan tilaisuuden. Pitää yrittää tämän kuun aikana saada tämä asia vireille kuitenkin luultavasti.
Pitäisi saada omat aivot uskomaan ettei tää oo okei ja ettei mua voi kohdella näin.
Tämä se nyt varmaan on se ensimmäinen askel asiassa. Sitten kun on määränpää vakaasti selvillä niin sitä kohti on helpompi lähteä suuntaamaan. Netistä löytyy läjäpäin eri tahojen tukichatteja ja muita (ilmaisia) palveluita, joihin voi olla yhteydessä sikäli kun vanne kiristää liiaksi päätä, mutta ilman omaa kokemusta en tohdi mennä suosittelemaan mitään.
Tuohon oman asunnon hankintaan ja “siirtymäkauteen” sitä odotellessa kannattaa kelan ja sossun lisäksi olla yhteydessä myös seurakuntaan. Lisäksi kun väkivaltaisuutta esiintyy niin jonkinlainen turvakotikin voisi olla vaihtoehto, mutta näiden saatavuudesta ja kriteereistä en tiedä sanoa yhtään mitään. Ja tietysti sohvasurffailu tuttujen tai sukulaisten nurkissa, mitä en ainakaan itse olisi kovin herkästi pyytämässä, mutta tuossa on aika monta muuttujaa.
Vuokranantajia ei taida ihan hirveästi kiinnostaa kuka sen vuokran ja vakuudet maksaa, kunhan ne tulee hoidettua. Yksityiset saattaa olla nihkeämpiä, mutta kunnat/kaupungit ja muut isot lafkat tuskin jaksaa kovin paljon kiinnostua. Asuntojen saatavuus on tietysti toinen kysymys, mutta jos mikään ei pitele nykyisellä paikkakunnalla niin yleensä uudet asukkaat kuntaan ovat ensisijalla kun vapautuvia jaetaan.
Voimia matkaan.
Kiitti. Terapiassa käyn onneksi ja siellä oon tästä asiasta keskustellut viime viikkoina aika reippaasti. Sen takia varmaan tulinkin siihen tulokseen ettei tämä voi jatkua.
Pitää yrittää saada joltain isolta lafkalta se kämppä varmaankin, kuvittelisi joo että ehkä he on tottuneetkin siihen että Kela maksaa vuokravakuuden. Hintahaarukan kämppiä näyttää olevan jonkin verran paikkakunnalla. Terapian takia en mielelläni muuttaisi toiselle paikkakunnalle kun siitä on ollut niin paljon hyötyä itselleni kuitenkin! Sosiaalityöntekijä varoitti kyllä että kunnan asunnot on kiven alla ellei oo häätöuhka tai asunnottomuus kyseessä.
Voisin katsoa noi tukichatit läpi jos niistä löytyisi konkreettista tietoa vielä asioiden järkkäämiseen. Kiitos paljon.
